maanantai 24. joulukuuta 2012

Hienoa joulua ja se viimeinen luukku

Jokaisen oman toiveen mukaan riemukasta tai rauhallista, mutta ennen kaikkea onnellista joulua kaikille!

Nyt on aika heittää ne arkihuolet hetkeksi nurkkaan ja vain nauttia.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Oi kuusipuu ja 23. luukku

Aatonaattokin on taittunut jo iltaan ja tekemistä on riittänyt - ja riittää yhä. Kuusi on saatu jo kunnialla pystyyn ja sisällä leijuu aivan ihana joulun tuoksu.


Nuorimmaisella oli vähän omintakeinen tyylinsä koristelussa.


Kiiltävät pallot on tietenkin parhaita, kun niistä voi peilata itseään.


Ja valmista. Perinteinen, mutta meidän oma juuri sellaisena.

Joulukalenterissa tänään kuusenkoristelua vähän uudenlaisella tyylillä. On se ihmeellistä, mitä kaikkea eläimille voikin opettaa.


lauantai 22. joulukuuta 2012

Alkaa näyttää jo joululta ja 22. luukku

Hyvässä vaiheessa on meidän perheen jouluvalmistelut. Tässä hiukan tunnelmia tältä päivältä.


Aamupäivällä komerosta kuului kulkusen kilahdus. Kilahdus kuului jostain muusta, mutta muistimme sen vuoksi kaivaa Tomte-tontun esiin. Nyt tuo velikulta saa kuljeskella ympäriinsä mielensä mukaan. 

Ripustimme keittiön kattoon jo perinteiset koristeet. Ne kimaltelivat kauniisti tuon ulkoa tulleen ihmeellisen valoilmiön vuoksi.


Ja ilmapallojäälyhtyni onnistuvat! Nekin näyttivät tosi upeilta jo ihan auringonvaloa vasten.


Oveen tekaisin tällaisen kranssin niistä tarvikkeista, mitä käsillä sattui olemaan. Ihan kivahan siitä tuli.


Pakkaspäivä takasi myös aika upean auringonlaskun.

Sisareni perhekin saapui juuri ja nyt menenkin leipomaan mustikka-valkosuklaapikkuleipiä tuon hurmaavan 2,5-vuotiaan kanssa.

---

Joulukalneterissa tänään huippuhauska vatsastapuhuja-koomikko Jeff Dunham ystävineen keskustelemassa joulusta. Lisää osia löytyy Youtubesta.


perjantai 21. joulukuuta 2012

Piparkakkurauniotalo ja 21. luukku.

Niin, olin jo hyviss ajoin ennen joulukuuta löytnyt kaavat kauniiseen piparkakkuhuvilaan, jonka halusin tänä vuonna toteuttaa. Osat leivoin keskiviikkona ja sujui ihan mallikkaasti - kaikki vaikutti siis olevan kunnossa, mitä nyt manailin leikkausvaiheessa sitä, että pitikin valita malli, jossa oli tuhat pientä ikkunaa. Myös koristelu sujui melko hyvin pientä sotkemista lukuunottamatta. Erityisen tyytyväinen olin ideastani tehdä huvilaani pärekatto lakritsimatosta.

Kokoamisvaiheessa tämä talonrakentajapolo kohtasikin inhottvan luonnonmullistuksen. Ensin kuuma sokeri otti turhan läheistä kontaktia ihoon (juuri kun olin päässyt leveilemästä sillä, ettei ole koskaan itseään sokerilla polttanut), jolloin yksi seinäpala putosi hellalle useampaan osaan. Samassa hötäkässä ja tärinässä jo pystyssä olleet palat rojahtivat kasaan. AAARGH. Hetken mietin ihan tosissani, että lyön kaikki vain palasiksi ja tarjoan syötäväksi. Sitten kuitnekin nielin katkeruuteni ja aloin liimata taloa kokoon pala palalta.

No, pystyssä se nyt on. Tosin monet ikkunaruudut menivät rikki, katon reunat irvistävät ja kuistin palat muokkautuvat ilemisesti paistovaiheessa niin väärän mallisiksi, että kuisti oli osittain irrallaan talosta. (tilkitsin pahimmat kolot pumpulilla) Ja ai niin, kattopäreet loppuivat kesken, enkä ole löytnyt vielä mistään lisää lakumattoja saadakseni sen loppuun. Myös osa kivijalan kivistä on mystisesti kadonnut. 

Lopputulos muistuttaakin mielikuvieni kauniin pitsihuvilan sijaan huvilaa, joka on hylätty vuosikymmeni sitten ja jätetty rapistumaan oman onnensa nojaan. Mieleeni tulikin nämä rauniohuvilat Helsingin Kruunuvuoressa, joita viime kesänä kävin katsomassa.


Kunhan saan katon valmiiksi (jos edes saan materiaalia siihen), kuorrutan talon vielä tomusokerilumella. Tomusokerillahan voi klassisesti peittää epäonnistuneiden leipomusten kauneusvirheitä, eikö niin? 

Tämä on elämää. Aina ei mene niinkuin haluaisi ja epäonnistumiset pitää vain osata kohdata. Kyllä se ainakin levittää nyt hyvää tuoksua asuntoon ja ajaa varsinkin pari piparkakuille persoa koiraeläintä hulluuden partaalle, kun koskea ei saa.

---

Joulukalenterissa tänään perjantain kunniaksi vähän mustaa huumoria. Oletteko tienneet, mistä joulupukit todellisuudessa ovat peräisin?


Pätkän tekijäthän tekivät myöhemmin idean pohjalta myös kokopitän Rare Exports -leffan, joka julkaistiin viime vuonna. Se onkin mielestni aika huippu elokuva ainakin vähän synkemmän komiikan ystäville.

torstai 20. joulukuuta 2012

20. luukku

Yli 20. mennän jo, eli loppusuoralla ollaan. Ja tekemistä riittää! Tänään väkersin kasaan siis yhden epäonnisen ja epäonnistuneen piparkakkutalon. Se jäi kuitenkin koristeiden loppumisen ja akuutin korjailutarpeen vuoksi pahasti kesken, joten kuvia ja kirjallinne kuvaus katastrofista seuraa myöhemmin.

Nyt laitan vielää sinapin tulille ja rauhoitun loppuillaksi.

 Täällähän on tuttuja. Hiiskatti ja Himputti matkustivat lupaukseni mukaisesti mukanani ja ovat jo tehneet olonsa kotoisaksi. Saattavat veljekset saada kyytiä, kun perheen nuorimmainen saapuu lauantaina.


Enkä tietenkään unohda joulukalenteria!  Tälle eläinten lauluesitykselle hirnuin tänään itse, eritysesti koiralle 16 sekunnin kohdalla. Lisää samanlaisia löytyy käyttäjän muista videoista.


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vilinää, vilskettä ja 19. luukku

Huh, tarttuihan ne joulukiireet minuunkin. Tänään matkustin siis pääkaupungisn ruuhkasta kotiseudun rauhaan ja heti perille päästyäni alkoi löytyä vaikka mitä tekemistä. Näissä salaperäisissä merkissä kului tämä ilta.



Katsotaan myöhemmin - hyvässä lykyssä jo huomenna - mitä moisesta epämääräisestä läjästä vielä kehittyy. 

Tässä vielä päivän joulukalenterivideo, kun vielä tämän vuorokauden puolella ehdin. Lapsuus- ja nuoruusmaisemien kunniaksi muisto varhaisteinivuosilta tämän poikabändin tahtiin. Tämän videon muistan pyörineen Music TV:ssä koko joulun ajan silloin, kun kyseistä kanavaa olin vasta innostunut katsomaan. 
(Voi kamala tuota muotia...)




tiistai 18. joulukuuta 2012

Kukkivaa joulua

Joulukukat taitavat olla useimmissa suomalaisissa kodeissa ihan yleinen juttu, mutta vaihtelua voisi saada vaikka ihan leikkokukista. 

Esimerkiksi ruusut voivat olla monelle vieras ajatus joulukukkana, koska ainakin Suomessa ne liitetään yleisemmin kesäisiin juhliin. Pienillä kikoilla ruusuistakin saa kuitenkin varsin jouluisen.


 Meillä oli useampana vuotena tapana antaa naapurilahjoina pieni kimppu punaisia ruusuja, jotka oli kuvan apaan kehystetty kuusenoksilla. Yksinkertaisen kaunista. Myös nuo männynhavut näyttävät hyvält. Oikeanpuolimmainen taas kävisi minkä tahansa kukkien piristykseksi, mutta minulla piparminttuhiirellä nuo kepakot varmaan harvenesivat mystisesti hyvin pian.


Viinilasien hyötykäyttöä jälleen, nyt vuorossa shamppanjalasit. Tuonnekin voisi ujuttaa minkä tahansa mieluisan kukan tai pienen oksan.

Kodin Kuvalehti
 Tulppaanit ovat mielesäni ihania ja sopivat mihin tilanteeseen vain. Tässä pari hienoa ideaa uudenlaiseen esillepanoon. Vasemmalla siis maljakkona on käytetty vanhoja patinoituneita kakkuvuokia.

Beautiful Homes and Gardens
Ja miksei myös niitä kaikkein perinteisimpiä joulukukkia voisi kohdella vähän uudella tavalla. Yllättävän hyvännäköinen on joulutähti ninkin.

18. luukku.

Hiukan huumoria ihanan Ellenin kanssa tähän päivään. Pientä kuvapostausta tulossa vielä illemmalla.