Tuo ääni tiukujen
torstai 12. syyskuuta 2013

Salainen jouluystävä selvillä

›
Osallistun tosiaan tänä vuonna ensimmäisen kerran Salaiseen jouluystävään ja iiiks - sain tietää juuri kenelle minä saan alkaa keksiä joului...
1 kommentti:
maanantai 2. syyskuuta 2013

Jouluhaasteen vastauksia

›
Olen seurannut hymyillen, miten useat joulublogit ovat kuin taikaiskusta heräilleet tauoltaan samanaikaisesti. Liekö tämä jonkinlainen domi...
1 kommentti:
sunnuntai 25. elokuuta 2013

Mitä kummaa, kuulenko jo joulun helinää?

›
Ohhoh, onpas viime aikoina hymyilyttänyt huomata, että pikkuhiljaa jouluihmiset alkavat heräillä blogimaailmassakin. Yllättäen myös tämä min...
6 kommenttia:
perjantai 18. tammikuuta 2013

Kerta kiellon päälle

›
Vielä yksi joulupostaus täytyy tähän edelliseen joulusesoniin liittyen tehdä. Jokin näkymätön voima nimittäin pakotti minut piipahtamaan il...
1 kommentti:
tiistai 15. tammikuuta 2013

Mitä tapahtuu jouluhelinän ulkopuolella?

›
Heissan, sain nyt aikaiseksi aloittaa tämän blogin sisaruksen, jossa käsittelen joulun ulkopuolisen elämäni hetkiä ja ilonaiheita.   Sii...
sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Joulu on ohi

›
Tervehdys!  Enpä ole täällä käynyt kertomassa kuuulumisia sitten aaton, mutta ihan hyvä syykin minulla on. Olen nimittäin ollut joulupäiväs...
maanantai 24. joulukuuta 2012

Hienoa joulua ja se viimeinen luukku

›
Jokaisen oman toiveen mukaan riemukasta tai rauhallista, mutta ennen kaikkea onnellista joulua kaikille! Nyt on aika heittää ne arkihuo...
sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Oi kuusipuu ja 23. luukku

›
Aatonaattokin on taittunut jo iltaan ja tekemistä on riittänyt - ja riittää yhä. Kuusi on saatu jo kunnialla pystyyn ja sisällä leijuu aiva...
1 kommentti:
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Jouluihminen

Oma kuva
Kiisa
Tunteella elävä iki-innostuja, joka löytää ympäriltään jatkuvasti ihasteltavaa.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.