Rauhallisen viikonlopun loppusuoralla

Eilen vietettiin pyhäinpäivää, joka jollain tasolla merkitsee ainakin itselleni talvikauden ja joulunodotuksen virallista alkua. Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka haluavat viettää pyhinpäivn hiljentyen ja rauhoittuen rakkaiden ihmisten kesken. Onneksi minulla oli tuo mahdollisuus tänäkin vuonna, kun pääsin kotiseudulle muutamaksi päiväksi ja vielä samaan aikaan kuin siskoni ja hänen pieni poikansa.

Ohjelmaan kuului toki myös kynttilöiden viemistä haudoille. Kuva on hautausmaan uurnalehdosta, joka on toisen isoäitini viimeinen sija. Ihastelimme tuota oikeassa reunassa nkyvää vatavaa ruusukimppua, jossa oli mukana myös niin syväst kaipauksesta ja rakkaudesta kielivä kortti, että aivan tahtoi pala kiivetä kurkkuun.

Pyhäinpäivän tunnelma oli melkoisen jouluinen, sillä valmistimme ruuaksi pienen kinkun kastikkeineen, kaupasta löytyi myös porkkana- ja perunalaatikkoa. Vähän murehdin, syökö jouluruokien etukteiskorkkaus niiden arvoa itse joulusta, mutta no jaa - eipä ateriaan kaikkia joulun herkkuja kuulunut ja pikkukinkkukin maistui aika erilaiselta kuin se joulun juhlavampi sisaruksensa.

 

Äitini oli keksinyt muuton jälkeen vihdoin paikan tälle metallihimmelilleen, se pääi täll kertaa silmäniloksi terassille.  Tämä himmelihän ei ole ollut vain joulukytössä, vaan se on ollut aihemmin olohuoneessa ympäri vuoden. Mitä sitä nyt noin kaunista esinettä varastoon piilottaisi suurimmaksi osaksi vuotta. Kynttilät kuitenkin syttyvät vain joulun aikaan.