perjantai 3. lokakuuta 2014

Mieli joulussa

No nyt! Joku jo ehti kaipaillakin, että eikö minua vielä yhtään jouluta. No jouluttaa toki, mutta minun henkilökohtainen sääntöni on edes yrittää odottaa tänne lokakuulle asti sen irtipäästämistä. Olen toki ehtinyt jo miettiä jouluisia asioita jo jonkin aikaa, sillä töiden parissa on tässä syyskuussa tullut soitettua esimerkiksi joulupukille. Siis ihan sille oikealle, joka aattoaamunakin televisioissamme näyttäytyy.

Olen nyt maalla ja kun eilen tästä puhelusta kerroin siskonpojalle (jota muuten kovasti jouluttaa myös), hän kaivoi joululevynsä esille ja soitti siltä kaikki laulut, jossa mainittiin joulupukki. "Koska sä tykkäät joulupukeista." Kyllä, monikossa. Niitä on kuulemma monta.

Itseasiassa joulu nosti päätään jo heinäkuun pahimpien helteiden aikaan, kun joku enkeli oli jättänyt taloyhtiömme lehtikomeroon muutaman joululehden ja sisustuslehden joulunumeron. kiitos, minua varten ihan selkeästi. Lehdet olivat tosin vuodelta 2008, mutta väliäkös tuolla. Joulussa on se hienoa, että trendivärejä ja -tuotteita lukuunottamatta mikään ei oikeastaan vanhene.


Minä muuten maltoin säästää nämä lehdet pläräämättöminä aivan tänne asti. Aikamoista.

Eilen avasin myös joulumusiikkikauden, luvan kanssa. Tämän vuoden ensimmäinen laulu sai olla tämä:



Ps. Olen bongannut jo useamman kaupan pikkuhiljaa hivuttavan joulua esille. Ainakin valoja ja sehän sopii tähän pimeyteen.

3 kommenttia:

  1. Olet kyllä hyvin pystynyt hillitsemään itsesi, että nyt vasta joulujuttuja esille!! :) Saman olen huomannut, että kaupoissa rupeaa olemaan jo tosi paljon kaikenlaisia jouluisia juttuja. Ainoa, mitä tässä kohtaa kaipasin, niin joulupapereita. Onneksi niitä löytyi Ikeasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki ajatukset ovat käyneet aiheessa aiemminkin, mutta minulla on vähän sellinen filosofia, että sillä joulukauden aloittamisella on aina sitä suurempi erkitys ja tunnelma, mit pidemmlle odottaa. Samasta syystä en esimerkiksi voisi koristella kuusta ennen aatonaattoa. Se vain kuuluu sen päivän tunnelmaan.

      Poista
  2. Olen uusi joulubloggaaja ja lueskellut muiden blogeja innostuneesti. Viime joulunajastasi lukiessa on välillä pitänyt pidätellä, ettei ääneen naura, kun kirjoitustyylisi on niin iloinen :) ... Jos haluat tutustua blogiini, se löytyy osoitteesta joululainen.blogspot.fi

    VastaaPoista