lauantai 24. marraskuuta 2012

Korttipajan tulokset näyttävät tältä

Huh, sainpas korttisulkeisetkin (lähes) päätökseen. Askartelupuoli on siis nyt tehty, enää on jäljellä terveisten kirjoittelu ja postitus.

Mikäs olisikaan parempi ajankohta esitellä näitä, kun jouluunkin on enää tasan kuukausi!  Kohtahan nämä saakin jo lähettää.

Kiitän kyllä taas itseäni siitä, että aloitin korttien teon ajoissa, sillä en jällen kerran mennyt ihan siitä, mistä aita on matalin. Korttien aiheeksi siis valikoitui origamikuuset ja minä hupsuhan ajattelin, että äkkikös moiset tekaisee. Ai origamikuuset vai? Noh, onneksi homma oli vauhtiin pääsyn jälkeen niin mukavaa, että luovuus alkoi kukkia ja pääsin kunnon flowtilaan. Erään askarteluheken jlkeen havahdun sihen, että olin taitellut kuusia yli kolme tuntia ihan huomaamatta, vaikka ajattelin ihan vain muutaman tehdä. Korttejakin syntyi sitten enemmän kuin tarvitsikaan, mutat onpahana varakappaleita.


Myös vrimaailma vähän laajeni tehdessä. Alunperin suunnittelin tekeväni vain tuollaisia valko-hopea-turkooseja kuusia, mutta kun satuin löytämään kaupasta askartelupaperivihon, jossa oli monenlaisia kauniita pepereita, niin innostuin sitten luomaan muitakin. Kaikista kuusista tulikin siis erilaisia.

Tässä hiukan eri värimaailmoja.



Jämäpaloista tekaisin vielä muutaman penemmän kortin vaikka pakettikorteiksi tai muuhun yllätystarkoituksiin. Näihin kuusiin kokeilin tehdä vielä viidennen kerroksen. Onneksi en lähtenyt samalle linalle noiden varsinaisten korttien suhteen, sillä tuosta ylimmästä osasta tuli niin pikkuruinen, että sen näpertäminen olisi pidemmän päälle kynyt aika tuskaiseksi.



Ohje näihin origamikuusiin löytyi Youtubesta.
 



Mieleen tuli, että samalla tekniikallahan voisi tehdä myös suuremman koristekuusen vaikkapa pienen asunnon seinälle joulukuusen virkaa toimittaamaan. Noissa kuin olisi myös hiukan kolmiulotteisuutta ja "oksia" voisi helposti taitella ulkonemaan myös lisää.

10 kommenttia:

  1. Tosi hienoja! Mä olen joskus taitellut paperista kransseja joulukortteihin, tuollaista vois harkita ensi vuodeksi (tän vuoden kortit toki on jo tehtynä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klääh, piti oikein vilkaista millaisia nuo kranssit olisivat ja niissä taisi olla vielä enemmän pieniä osia. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy, mutta lopputulos on sentään palkitseva.

      Poista
  2. On kyllä kauniita kortteja kuusineen. On noissa ollut väkertämistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä oli, mutta se tosiaan oli loppujen lopuksi ihan hauskaakin.

      Poista
  3. Huikean hienoja kortteja olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekin olen tyytväinen. Toivottavasti ilahduttaa saajiaankin.

      Poista
  4. Aivan MAHTAVIA! Oma kärsivällisyyteni ei taitaisi riittää moiseen, nostan hattua siis. :) Todella kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman tehtyä iskikin pieni epätoivo, että mihin sitä itsensä on laittanut. Mutta tuollainen näpertely voi oikeastaan olla ihan rentouttavaakin.

      Poista