tiistai 20. lokakuuta 2015

Jouluvalot katsauksessa

Tänään tein pikavisiitin Stockmannille ja päätin ihan vain piipahtaa sisustusosastolla katsastamassa Stockan jouluvalotarjonnan. (sen sentään tiesin, että varsinainen jouluosasto ei ole vielä auki) Olen ollut huomaavinani, että tänä vuonna jouluvalot/kausivalot/miksi ikinä tahdot niitä kutsua ovat olleet hyvin maltillisia ja tyylikkäitä. Ei ole sitä hulluinta väriräiskettä vielä kaupoissa näkynyt. (Tai no, ehkä Hong Kongissa, mutta unohdetaan se.) Stockan valot olivat kovinkin siroja ja teemaltaan klassisia. Joissain oli ollut valonlähteidenkin suhteen niin minimalistisia, että piti oikein katsoa lähempää, onko viritelmässä valoja ollenkaan. Näkyvät varmasti pimeässä paremmin.

Voin muuten kertoa, että on pirskatin vaikeaa kuvata tuollaisia ohuita, vaaleita ja vielä keskellä ilmaa roikkuvia rakennelmia niin, että ne erottuisivat kuvissa edukseen.



Kyllä, niissä on valot.


 Suosikkejani. Etenkin tuo vasemmanpuolinen kranssi näytti yllättävän hyvältä, vaikka en yleensä noin modernia tyyliä suosikaan.

 Ja sitten tämä... Tieän, että jotkut varmasti huokailevat ihastuksesta tämän nähtyään, mutta sanotaanko nyt näin, että minä en ehkä kaipaa kyntteliköstä lemmikin korviketta.



Ja arvatkaapas mitä Argos-hallissa tapahtuu? Jotain joulutavaraa oli jo näkyvissä sisäänkännin liepeillä, mutta maltoin mieleni. En halua pilata sitä elämystä, mikä Stockmannin joulupuodin ensikäynti minulle joka vuosi on. Osasto muuten aukeaa tulevana perjantaina, kysyin henkilökunnalta.

 Tästä tosin nyt hiukan ihmetystä asiakaspalvelun suuntaan. Kysyin nimttäin alle viikko sitten Facebookin kautta, milloin osasto mahtaa aueta. Vastauksena oli, että se ei ole vielä ajankohtaista. Jaa että 1,5 viikon päästä tapahtuva ei ole ajankohtaista? Uskon kyllä, että myymälässä vastaus tiedettiin tasan tarkkaan, mutta eikö asiakaspalvelu viitsinyt ottaa asiasta selvää, jos he eivät olleet tietoisia? Aiemmin kyllä olen kyseisen tiedon saanut kysymällä hyvissä ajoin. Olisin kyllä ollut aika harmissani, jos osasto olisi ehtinyt olla auki ties miten pitkään ennen kun olisin sen huomannut. 

Onni onnettomuudessa, että kävin paikalla tänään. Nyt voin käydä tekemässä odotetun kierrokseni vaikka heti perjantaina.

2 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä jouluvaloja stocmanilla.

    VastaaPoista
  2. Kävin myös Stockalla pari päivää sitten enkä ensin meinannut edes huomata niitä jouluvaloja, kovin olivat tosiaan vaaleasävyisiä ja minimalistisia. Mutta hyvä niin! Monena vuonna on näkynyt myös aivan järkyttäviä monenkirjavia viritelmiä. Ja samaa mieltä olen myös tuosta "lemmikistä" :D.

    VastaaPoista