torstai 3. joulukuuta 2015

Kauppojen koristeita ja joulukalenterin 3. päivä.

Kävin pikavisiitillä poimimassa Kodin1:n joulusuosikkini ja pari antisuosikkianikin.  Jostain syystä minulle jäi sellainen tunne, että valikoima oli kovasti supistunut ainakin viime vuodesta, joten esiteltävää ei ole kovin paljoa.
 


 Aivan ihanaa vanhanajan tyyliä pitseineen ja kuvioineen.  Etenkin nuo puiset pallot (tai ainakin väitän niiden olleen puisia) viehättivät. 

Kivannäköistä luontoteemaa ja vähän blingiä.  Vaikka en liian kimalteen ystävä olekaan, niin noissa oli jotain viehättävää.


Ja aaaaaa, puufanina tämä tietenkin pomppasi esiin. Olisi aika upea roikkuvilla koristeilla koristeltuina. Kyllä tuolle jostain paikka löytyisi! 

Mutta sitten ne antisuosikit. Nämä tosin vähän jopa naurattivat.


Juu ei...  Mutta mikään, siis mikään ei hakkaa sitä tyrmistyksen hetkeä, kun näin tämän:


Kuvassa tämä ei ole päällä, mutta kyseessä on tällainen lunta satava ja soiva sähköllä toimiva kuusi. Herra mun vereni. Ikimaailmassa en ottaisi mokomaa kotiini, koska se ensinnäkin pitää hurisevaa ääntä ilman musiikkiakin ja tuo lumi ei edes etäisesti näytä aidolta. Tämä on siis vain ruma muovikuusi sateenvarjolla, joka sylkee äänekkäästi styroksipalloja. Tyylikästä, not.


----

Mutta mitäs Touko on tänään puuhaillut?  Ihmettelin vähän sitä, että tonttua ei meinannut näkyä missään. Kunnes avasin astiakaapin.
 


En uskaltanut edes kysyä miten tähän tilanteeseen on päädytty, mutta tonttu pääsi vapauteen ahdingostaan pian kuvan ottamisen jälkeen.  Tosin eipä tuo vielä kauhean katuvalta edes näyttänyt, olisikohan pitänyt jättää sinne?

6 kommenttia:

  1. Juu samaa kauhukuusta olen myös katsellut. Voi että olisi kiinnostavaa tietää, onko se jonkun mielestä hieno ja millainen ihminen tuollaisen styroksia syytävän sateenvarjokuusen haluaa!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen nähnyt tuon nähtävyyden Anttilassa. Onhan tuolla ehkä bonk-arvoa :) Joka paikkaan se Touko nenänsä pistää :D

    VastaaPoista
  3. Mäkin bongasin tuon samaisen kyysihökötyksen, ja luulin ensin, että se on joku rekvisiitta, mutta ei, ihan kotiin on ostettavissa... Huh.

    VastaaPoista
  4. Voi ei. Olipas Touko saaanut itsensä pulaan. Ja tuo Anttilan kuusi on tosiaan aikamoinen. Jää varmasti monen mieleen. Nyt oli alessa. Mielenkiinnolla odotan millä hintaa niitä myydään joulunjälkeen kun haluavat varastot tyhjäksi.

    VastaaPoista
  5. Miehen kanssa naurettiin tuolle samaiselle kuusihökötykselle pitkät tovit, en kestä! :D Tulee ihan sellanne överi-jenkkimeininki. Tosin toi sontsa.... apua.

    Mulla on jäänyt jotenkin sellanen olo jo monessa kaupassa, että koristeita olisi vähemmän saatavilla. Voi olla joku väärä mielikuvakin.

    VastaaPoista
  6. Piti vielä laittaa, että kaikkea se sinunkin tonttu kerkee tekemään! Ihana pikkuveijari!

    VastaaPoista