maanantai 21. joulukuuta 2015

Koristeita origamitähdistä ja joulukalenterin 21. luukku.

Varoitus, tähän voi tulla himo. Origamitähtien taitteluun nimittäin. Halusin kokeilla ohjetta huvikseni ja nyt haluaisin vääntää melkein jokaisen käsiini saamani paperinpalan tähdeksi.

Minä olen pujottanut tähtiini langan ja ripustanut lamppuun.


Olen tehnyt tähtiä erilaisista askartelu- ja lahjapapereista ja tehnyt sen toteamuksen, että tähden saa aikaiseksi melkein mistä vain. Lahjapaperi on hyvää siinä mielessä, että se on taipuisaa ja helppoa taitella, mutta saman ominaisuuden vuoksi symmetriassa ja reunojen kohdistuksessa tulee herkemmin heittoa. Sen takia lopputulos voi olla vähän epätasalaatuisempi.  Jäykemmästä paperista puolestaan saa terävää jälkeä, mutta taittelu on työläämpää.

Ohjeet tähtien taitteluun ja siihen tarvittavan viisikulmion tekemiseen löytyy oheisista videoista. Yllättävän yksinkertaista. Muutaman kerran jälkeen tämän tekee jo ilman ohjetta.



---

Kävimme tänään siskoni luona siivousapuna ja siinä touhussa siskon ikkunakoriste oli ostettu pois tieltä. Kas kummaa, joku oli löytänyt paikalle ja pistänyt koristeen hieman uuteen kuosiin. Touko, sinä senkin!   Minähän tuon sotkun jouduin lopulta selvittämään.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti