maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulun taikaa lapsille ja kalenterin 9. luukku

Minähän olen lapsellinen ihminen. Siis sillä lailla hyvällä tavalla, että nautin suunnattomasti lasten knssa touhuamisesta ja etenkin erilaisten yllätysten ja astetta spesiaalimman tekemisen keksimisestä.

En siis todellakaan kuuluu niihin, joiden mielestä lapsille ei saisi uskotella joulupukin, tonttujen ja muiden satuolentojen olevan olemassa. Minun mielestän lapset nauttikoon lapsenuskostaan ja taianomaisuuden tunteesta, kun he siihen vielä pystyvät. Vakavoitua ehtii myöhemminkin ja yleensä tämä lapsenusko esimerkiksi juuri joulupukkiin kariseekin siinä vaiheessa, kun lapsi on itse siihen valmis. Vaikka joku neropatti paljastaisikin "totuuden", niin monilla lapsilla on ainakin kokemusteni mukaan ollut ihmeellinen kyky selittää asia niin, että hän voi itse vielä uskoa.

Vaikka itselläni ei vielä omia lapsia olekaan, niin olen keräillyt muistiin erilaisai jouluisia hauskoaj aktiviteetteja, joissa on mukan ripaus joulun taikaa. Ehkä pääsen näitä testaamaan täditettäviini ja kummitäditettäviini, ehkä nämä säästyvät johonkin tulevaisuuteen.

  • No se joulupukin kirje. Meillä vietiin kirje omaan postilaatikkoon, josta tonttu sen kävi nappaamassa. Olenpa kuullut myös sellaisesta, että kirje on leijutettu hiilloksen ylös päin kohoaan lämmön mukana takan savupiippuun, mutta enpä tiedä miten toimiva ja turvallinen tämä idea on Suomessa.
  • Valokuvaa tonttu epämääräisesti jossain ulkona. Eli vaikka vain juuri näkyvissä oleva tonttulakki. Vaihtoehtoisesti jonkun voi värvätä heilumaan sen lakin kanssa ikkunan takana sopivalla hetkellä.
  • Jättäkää tontuille jotain syötävää ja käykää jälkikäteen ihailemassa syötyjen eväiden rippeitä.


  • Anna lasten "kylvää" pieniä karkkeja sokerilla täytettyyn kulhoon. Aamulla nämä tonttusiemenet ovatkin kasvaneet piparminttukepeiksi, tikkareiksi tai vaikka pipariukoiksi.
  • Hanki pieni ovi, esimerkiksi nukketaloon tarkoitettu ja aseta se jonnekin kotisi seinään joulutontun tai vaikka hiiren kotioveksi. Somista haluamallasi tavalla.
  • Jos tähdet näkyvät jouluaattona, menkää etsimään taivaalta joulutähti eli se kirkkain ja suurin. Jos hyvä tuuri käy, saatatte bongata myös joulupukin reen kiitävän korkeuksissa. (eli liikkuvan satelliitin, mutta hyshys...)
  • Ripotelkaa aattona sopivaan pakkaan ulos poronruokaa eli elintarvikeväreillä värjättyjä kaurahiutaleita.
  • Jos vietätte joulun poissa kotoa, jättäkää pukille viesti, missä olette tai tehkää erityinen lippu, jolla olinpaikkanne joka vuosi merkataan, jotta pukki löytäisi perille.

Kuva: Elf on the Self Ideas

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä tämän päivän joulukalenterivinkki. Kuulin taannoin amerikkalaislähtöisestä Elf on th Shelf -ilmiöstä. Se on lastenkirja tontusta, joka vahtii perheen lasten tekemisiä ennen joulua. Joka yö tonttu tekee jotain jekkuja perheen kotona. Kirjan mukana tulee tonttunukke, jonka vanhemmat voivat lavastaa tekemään omia jekkujaan lasten löydettäväksi. Idea toimii satunnaisena hauskuutuksena tai vaikka joulukalenterina, jolloin lapset saavat joka aamu etsiä, mitä tonttu on yön aikana keksinyt. Mietin, että kyllähän tämän voisi totuttaa myös toisella, muualta ostetulla tonttuhahmolla. Tontun voi asetella vaikka kalastamaan vessanpöntöstä, pihistämään pipareita, keinumaan katonrajaan tai laskemaan alas portaita vessapaperirullan sisällä.

Jos innostuit, lisää ideoita tontun toimiksi löytyy esimerkiksi tältä sivustolta tai Pinterestistä hakusanalla Elf on the shelf. Varoitus vain, noille sivuille unohtuu hihittelemään muiden ideoille pitkäksi aikaa.

Huom. Monet noiltakin sivustoilta löytyvistä ideoista voisi olla toteutettavisa myös ilman nukkea. Voisihan kotona vierailla tonttu tekemässä kepposia, vaikka tonttua ei koskaan näkisikään. Ajatelkaapas, jos tonttu kävisi yöllä esimerkiksi koristelemassa jonkun huoneen pyörremyrskymäisesti joululahjanauhoilla, käärisi lapsen lelun tai muun esineen jouluvaloihin, paketoisi vessanpöntön joululahjapaperilla tai virittäisi paperia lapsen huoneen oven eteen niin, että lapsen pitää juosta sen läpi ulos päästäkseen.

Voi sitä tonttua!  Ja vanhemmillakin olisi hauskaa.

Millaisia ideoita tai perinteitä muilla on lasten yllättämiseen ja viihdyttämiseen?

Minulla on muuten ollut käynnissä korttipaja, jonka tuloksia esittelen todennäköisesti huomenissa. Stay tuned.

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihania ideoita sinulla! <3
    Minulla on kaksi jo teini-ikäistä lasta ja sitten kaksi pienempää. Näihin pieniin voisi jotain näistä soveltaa,jos saisi isommista lapsista kaveria suunnittelemaan. Kiitos sinulle,oli hyvä hiukan pysähtyä miettimään tätä joulun taikaa ja iloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot lapsethan on varmaan loistavia apulaisia tuohon, kun voivat itsekin innostua siitä, että saavat jakaa suuren salaisuuden. Ja nehän vasta hyviä tonttuja olisikin.

      Poista