lauantai 14. lokakuuta 2017

Testissä sininen uutuusglögi

Myönnän, minulta alkaa pursuta kaikki Suomi100-tuotteet jo korvista. Olen onnellinen, kun itsenäisyyspäivä on takana päin, ehkä sitten tämäkin kohkaus alkaa laantua.

Tämä Marlin Suomea juhlistava juhlaglögi oli kuitenkin sellainen tuote, jossa oli jotain järkeäkin. Glögi saa makunsa sinisistä marjoista eli mustikasta, mustaherukasta ja aroniasta. Erityisesti tuo aronia kiinnosti, koska keittelen itssekin syksyllä yleens aroniamehua ja muistan, että joskus parikymmentä vuotta sitten oli olemassa myös valmista mehua, jossa oli aroniaa ja se oli suosikkini. Olikohan juuri Marlin.



Kuitenkin, tätä sinistä glögiä tuli maisteltua tässä pimeiden sadepäivien tunnelmassa. Maku oli hyvin syvä ja pidin glögistä kyllä, mutta marjojen maku ei riittänyt enää jälkimakuun. Muutenglögi oli myös mukavan mausteista, mutta neilikan maku puski vähän turhankin voimalla muiden yli.

Ihan kivaa vaitelua muiden glögien joukkoon, mutta suosikkia tästä ei tullut.

torstai 5. lokakuuta 2017

Kolmen minuutin joulu

Pieni välipiristys ennen varsinaisen joulusesongin alkua. James Corden tietää, mistä tässä joulufanien aikaisessa joulunodotuksessa on kyse.




Ei vielä liikaa, ettei mene maku. Ihan vain sen verran, että tulee hyvä energia.

Mutta pianhan tässä saa alkaa jouluttamaan ihan täyttä höyryä. Joulutuotteita tippuu kauppoihin koko ajan lisää, eilen lähimmäsä Prismassa availtiin juuri joulukarkkikuormaa. (hemmetti, en päässyt vielä kunnolla tutustuaan tarjontaan)

Itse olen muka yrittänyt taas tapani mukaan odotella joulukauen alkamista syntymäpäivääni, joka on ensi maanantaina, mutta myönnän, lipsumisiakin on tullut. Joulumusiikin saan kuitenkin aloitta vasta tuolloin. Katsotaan, josko sitä täydentämään löytyisi jo jostain Marlin Suomen juhlavuotta juhlistavaa sinistä glögiä.