Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. joulukuuta 2018

Joulukortit 2018 ja Toukon päivät 10. ja 11.

PUUH!  Ei yhtään mennyt hilkulle vai?  Huomennahan pitää laittaa joulukortit laatikkoon, mikäli ne aikoo saada eteenpän halvemmalla hinnalla ja minä sain juuri valmiiksi tämän vuoden kortit. Minä hullu päätin, että minähän en ostokortteja lähetä, vaikka kiire painoi päälle.

Mutta onhan tässä vielä vuorokausi pelivaraa kaivella osoitteet kuoriin. Onneksi aivan kotini nurkalla on postilaatikko, niin ei tarvitse kauas lähteä.

Tänä vuonna menin trendikkäällä vihreällä ja kuparilla. Voi kun voisin näyttää paremmin tuon vihreän kartongin, se kimaltaa ja hohtaa kauniisti.

***

Toukolla taas on ollut vähän tylsää, kun minulla menee kaikki aika töissä. Eilen tonttu oli kirjaimellisesti pistänyt kannat kattoon. Aina sitä ja sen kyvyistä oppii jotain uutta.


Tänään taas tonttumme oli keksinyt kesäisiä huvipuistoja kaiholla muistellen, että löytyy niitä hurvittelulaitteita lähempääkin. Seuraakin oli saanut.



tiistai 12. joulukuuta 2017

Tämän vuoden joulukortit ja Toukon 11. ja 12. päivä

Kiirettä riittää ja se näkyy erityisesti siinä, että tänä vuonna joulukorttienkin teko meni vähän viime tippaan.  Mutta tässä ne ovat!  Eilen vein postilaatikkoon ja siin tohkeissani touhutesani huomasin, että unohdin kuvata kortit ennen kuin olin laittanut ne kuoriin. Tässä siis jäljellä olleet esimerkit.


Voi kurjuus tätä valokuvaamista näin talvipimeällä. lepän kävyt on siis maalattu kevyesti hopealla ja kuorrutettu kimalluksella, mutta eihän se näistä mössökuvista erotu.  Tässä lähikuvassa ehkä vähän paremmin, mutta ei ihan luonnon kaltasesti kuitenkaan.


Eilen minua kohtasi kotiin tullessani tällainen näky. Minulla oli aiemmin ollut terassillani kaiteen valot ja tähti ikkunassa, mutta nyt mukaan oli ilmestynyt myös valaistu valkoinen kuusi.  Ja aivan kuin kuusessa istuisi joku...



Toukohan siellä oli päättänyt auttaa. naapurit kun olivat jo menneet jouluvalovarustelussa melkein ohi. Hah, tasoissa ollaan.

Tänään tonttu ottiikin sitten rennosti, kun hommat oli tehty. Kun ulkona pyryttää, on mukava mennä vaikka kuumaan vaahtokylpyyn.




Huomenna lähdemmekin Tampereelle vapaapäivän kunniaksi teemalla joululahjaostokset.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulukorttien askartelua ja joulukalenterin 14. luukku

Tänään on viimeinen päivä postittaa joulukortit 90 sentin joulumerkillä. Niinhän siinä taas kävi, että vaikka olin pyhästi luvannut väkertää tämän vuoden joulukortit hyvissä ajoin, niin parin viimeisen päivän hommiksihan se meni. Toki elämässä on nyt ollut pari muuttujaa, jotka ovat vaikuttaneet ajankäyttöön, mutta ehkä olisi silti ollut viisainta valita vähän yksonkertaisempi korttimalli. Satojen paperihavunoksien leikkaaminen leikkurilla ja liimaaminen kranssiksi kun ei ollut ihan nopein homma.

Lopputulos sentään palkitsee.


Mukana hääräsi tietysti myös Touko. Tai siis, ennen kuin patistin sen muihin hommiin. Postimerkit kun alkoivat liimautua vähän muualle kuin kirjekuoriin.


perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 18. luukussa askarteluidea lapsille

Tänään vietetään siskonpojan nimipäivää, mink vuoksi Toukokin halusi askarrella onnentoivotuksen. Tuloksena oli jonkinlainen kortin ja koristeen välimuoto, tonttu ainakin vaikutti tyytyväiseltä.



Tämä askartelu on yksinkertainen toteuttaa pienenkin lapsen kanssa. Leikkaa vain kartongista kuusen siluetin ja antaa sen lapselle koristeltavaksi. Lopputulos istutetaan wc-tai talouspaperirullan hylsyyn pystyyn. Toki hylsynkin voi vaikka maalata tai päällystää ja itse puun voi koristella vaikka kummaltakin puolelta. Jos oikein innostuu, näistä puista voi luoda pöydälle tai kodin nurkkaan kunnon metsän joko koristeeksi tai lasten leikkeihin.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Tämän vuoden joulukortit ja joulukalenterin 12. luukku

Joulukorttini ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa, mutta niiden esittely on lykkääntynyt. Nyt on kuitenkin hyvä hetki näyttää vilaus siitä, mitä käsistäni on lähdössä ystäville tänä vuonna. Joulukortithan pitää postittaa viimeistään tuelvana maanantaina, että ne saisi matkaan joulupostimerkeillä.  Hyvänä muistutuksena siis.

Korttien kuuset on tehty Martha Stewartin paperileikkurilla, jonka hankin Ebaysta jo kesällä. Eli ei, en leikannut oksia yksitellen kynsisaksilla, ihan niin hullu en ole.


Kauheaa näpertelyä, sanoisi joku. Ihanaa väkertelyä, sanon minä. Minulle tällainen paperiaskartelu on vähän sama kuin nykyisin suositut värityskirjat - rentoutuskeino, jolla saa aivot keskittymään johonkin ihan muuhun kuin arkihuoliin.

--- 

En ole aivan varma, yrittikö Touko virittää tänään ihmisille ansan vai luottaisinko siihen, että Tonttu vain leikki itsekseen, kuten väittää. 


Muistaakos kukaan muu näitä pikkuautoja, joita joskus 90-luvulla sai tiettyjen karkkipussien mukana? (kaikki kuvan autot eivät tosin ole kyseisiä karkkipussiautoja, vaan uudempia löytöjä) Meille näitä pikkusiai autoja kertyi paljon ja ne ovat yhä tallessa osittain siksi, että äitini ihastui näihin aikoinaan palavasti. Nykyisin ovat myös lastenlasten ahkerassa käytössä. Oma suosikkini on aina ollut tuo kuvassa Toukon vasemmalla puolella oleva mintunvihreä avoauto.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukortteja ja 9. luukku

Huuh, joulukorttimateriaalit olivat odottaneet minua jo jonkin aikaa, kun viikonloppuna havahduin siihen, että kortithan täytyy olla postissa viimeistään tämän viikon perjataina. Jos siis haluaa saada ne matkaan postin punaisessa lähetyskuoressa.

Sunnuntai oli onneksi niin löysä ja kiireetön päivä, että korttipajan sai laittaa pystyyn samantien. Tässä siis tämän vuoden tuotokset. Olen ihan tyytyväinen, mutta rehellisyyden nimissä myönnän, että henkilökohtaisesti pidin enemmän kahden edellisvuoden korteistani. Ehkä värityksellä on väliä. Enkä muuten löytänyt näihin kortteihin ihan sellaisia materiaaleja kuin olisin toivonut. Tuli Tiimareita ikävä askartelutarvikkeiden perässä rampatessa.


Touko päätti sitten ihastua kuumaliimapistooliini. Jostain kumman syystä en suostunut kytkemään sitä seinään tontun aneluista huolimatta. En ihan usko, että ne askartelut olisivat olleet minun mieleeni. Pieni kuuseni olisi saattanut saada vähän erilaiset koristukset.


tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukortit valmistuivat! (ja 10. luukku)

Tässä lupaamani tämän vuoden joulukorttien esittely.  Pahoittelen kuvien lievää pimeyttä, kuvittelin tosissani, että saisin aamupäivällä otettua kuvat "päivänvalossa", mutta sellaiseksi viimeisten päivien hämärästä hiukan kirkkaampaa luonnonvaloa ei ole oikein voinut kutsua.

Suunnittelin nämä poro-/peura-/miksituotanythaluaakutsua-kortit itse, ainoastaan sarvien koristuksen nappasin siinä vaiheessa mukaan jostain Pinterestin pyörteistä, kun teeman olin jo päättänyt. Idea taisi alunperin lähteä siitä, että kaikenlaiset sarvipäät ovat nyt aika in esimerkiksi sisustuksessa.



Päädyin noudattamaan hyvin samankaltaista värimaailmaa kuin viimekin vuonna. Käytin osaan korteista jopa ihan samoja papereita kuin viime vuonna, mutta kierrätys kunniaan. Jotenkin tuo hopeanharmaa pohja vain puhutteli taas eniten, kun muut värit vaikuttivat niin tylsiltä tai tunkkaisilta. Olisipa värisävyjä ollut enemmän. mutta ennen kaikkea olen tyytyväinen lopputulokseen. 

Olen huomannut, että alan ain ihan sen kummemmin suunnittelematta tehdä jokasiesta kortista hieman erilaista. On hauskaa antaa jokaiselle saajalle uniikki kortti.

---

Mutta sitten joulukalenteriin. Ajatella, että on jo 10. päivä.  Muistan, miten lapsena se 10. luukku oli aina sellainen rajapyykki, jonka jälkeen joulu tulikin hujauksessa.

Tänään luukussani on vaihteeksi musiikkia. Tämä kaunis suomalainen jouluhymni on säväyttänyt minua erityisesti tänä vuonna. Kuka tietää, miksi juuri nyt, vaikka aiemminkin olen tämän kuullut. Jokin tuossa melodiassa koskettaa minua älyttömästi. Luulen, että taistelisin kyyneliä vastaan silloinkin, jos samalla sävelellä laulettaisiin vaikka keittokirjaa.

Sanoin muuten aiemmin, että pidän yleensä miesten lauluäänistä naisia enemmän, mutta tässä on yksi poikkeus. Tämä laulu on ehdottomasti parhaimmillaan heleän naisäänen toistamana, mieluiten kuoron.


perjantai 14. joulukuuta 2012

Hopeoituja lehtikuusia ja 14. luukku

Enpäs tarkoitakaan otsikon lehtikuusella sitä puuta, vaan kokonaisista aikakauslehdistä taiteltuja paperijoulukuusia. Löysin tämän ohjeen kotiguru Martha Stewartin sivuilta viime vuonna ja silloin kokeilin tehdä jo yhden kuusen. Nyt innostuin tekemään niitä lisää ja tällä kertaa myös viimeistelin kuuseni hopeasparyllä ja ripauksella kimallusta.


Tält kuuset näyttävät taiteltuina. Ihan kivan näköisiä näinkin. Kyllähän tuohon taitteluun saa aikaa kulumaan, mutta se oli oikeastaan aika koukuttavaa ja huomaamattahan tuo syntyi vaikka tv:tä katsellessa. 

Ja tässä kuusia kahdessa koossa spreijattu maalipinta yllään. Tuota pienempää lehtikokoa löytyy muten varsinkin ulkomaisten aikakauslehtien joukosta. Ne ovat myös tähän hommaan hyviä siksi, että lopputulos on mielestäni tiiviimpii ja paremman näkinen, mitä paksumpi alkuperäinen lehti on. Olen kyllä nähnyt näitä tehtynä myös kirjoista, joista on poistettu kannet. 
Maalia voisi laittaa paksumminkin ja "syvemmälle", mutta itse halusin myös noiden alkuperäisten sivujen ja lehtimäisyyden erottuvan.


Ja vielä lähikuvaa, josta erottuu tuo kimalle paremmin. Pidän siitä, että tuo hillitty kimallus erottuu aina kauniisti, kun kuusia kohden vilkaisee.(ja kas, sininen hetki ulkona pääsi myös kuvaan)

Jos joku innostuu tekemään naita niin voisin antaa pari neuvoa. Ensinnäkin taitokset kannattaa tehdä vaikka viivoittimella, niin sormet säästyy ja tatteista saa siistimmät ja skrapimmat. Kannattaa myös alusta asti kiinnittää huomiota, että varsinkin tuon "latvan" kohdassa taittaa sivut aina mahdollisimmat lähelle lehden keskustaa. Latva lähtee muuten helposti leviämään ja menettämään muotoaan.

---

Joulukalenterissa tänään aina niin hurmaava ja suorastaan ihana mies Michael Bublé ja aika nerokkaasti toteutettu duetto legendaarisen "joululaulujen äänen", Bing Crosbyn kanssa. (b. Crosbyhan on siis siirtynyt ajasta ikuisuuteen jo useampi vuosikymmen sitten) Mutta tässä siis viehättävä White Christmas. Arvostan tosin enemmän tätä laulua suomenkielisenä versiona siitä syystä, että suomentaja on tajunnut muokata sanat paremmin meidän koordinaatteihiin sopivaksi. Meillä kun valkoinen joulu taitaa olla vähän todennäköisempi kuin Kaliforniassa, missä White Christmas tiettävästi on tehty. Ja hei, tänä vuonna se ihana valkoinen joulu taitaa olla jo taattu joka Suomen kolkassa. Mukavaa, kun ei tarvitse murjottaa lumettomuutta.



HUOM! Tärkeä vinkki kaikille Michael Bublén faneille ja myös muille joulumusiikin ystäville:
 Michael Bublén Home for the Holidays -joulushow esitetään tänään 14.12. Ava-kanavalla klo 19 ja uudestaan sunnuntaina 16 päivä Subilla klo 17.15. Tv:t siis auki tai tallennusajastimet valmiiksi.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Korttipajan tulokset näyttävät tältä

Huh, sainpas korttisulkeisetkin (lähes) päätökseen. Askartelupuoli on siis nyt tehty, enää on jäljellä terveisten kirjoittelu ja postitus.

Mikäs olisikaan parempi ajankohta esitellä näitä, kun jouluunkin on enää tasan kuukausi!  Kohtahan nämä saakin jo lähettää.

Kiitän kyllä taas itseäni siitä, että aloitin korttien teon ajoissa, sillä en jällen kerran mennyt ihan siitä, mistä aita on matalin. Korttien aiheeksi siis valikoitui origamikuuset ja minä hupsuhan ajattelin, että äkkikös moiset tekaisee. Ai origamikuuset vai? Noh, onneksi homma oli vauhtiin pääsyn jälkeen niin mukavaa, että luovuus alkoi kukkia ja pääsin kunnon flowtilaan. Erään askarteluheken jlkeen havahdun sihen, että olin taitellut kuusia yli kolme tuntia ihan huomaamatta, vaikka ajattelin ihan vain muutaman tehdä. Korttejakin syntyi sitten enemmän kuin tarvitsikaan, mutat onpahana varakappaleita.


Myös vrimaailma vähän laajeni tehdessä. Alunperin suunnittelin tekeväni vain tuollaisia valko-hopea-turkooseja kuusia, mutta kun satuin löytämään kaupasta askartelupaperivihon, jossa oli monenlaisia kauniita pepereita, niin innostuin sitten luomaan muitakin. Kaikista kuusista tulikin siis erilaisia.

Tässä hiukan eri värimaailmoja.



Jämäpaloista tekaisin vielä muutaman penemmän kortin vaikka pakettikorteiksi tai muuhun yllätystarkoituksiin. Näihin kuusiin kokeilin tehdä vielä viidennen kerroksen. Onneksi en lähtenyt samalle linalle noiden varsinaisten korttien suhteen, sillä tuosta ylimmästä osasta tuli niin pikkuruinen, että sen näpertäminen olisi pidemmän päälle kynyt aika tuskaiseksi.



Ohje näihin origamikuusiin löytyi Youtubesta.
 



Mieleen tuli, että samalla tekniikallahan voisi tehdä myös suuremman koristekuusen vaikkapa pienen asunnon seinälle joulukuusen virkaa toimittaamaan. Noissa kuin olisi myös hiukan kolmiulotteisuutta ja "oksia" voisi helposti taitella ulkonemaan myös lisää.