Voi kurjuus tätä valokuvaamista näin talvipimeällä. lepän kävyt on siis maalattu kevyesti hopealla ja kuorrutettu kimalluksella, mutta eihän se näistä mössökuvista erotu. Tässä lähikuvassa ehkä vähän paremmin, mutta ei ihan luonnon kaltasesti kuitenkaan.
Eilen minua kohtasi kotiin tullessani tällainen näky. Minulla oli aiemmin ollut terassillani kaiteen valot ja tähti ikkunassa, mutta nyt mukaan oli ilmestynyt myös valaistu valkoinen kuusi. Ja aivan kuin kuusessa istuisi joku...
Toukohan siellä oli päättänyt auttaa. naapurit kun olivat jo menneet jouluvalovarustelussa melkein ohi. Hah, tasoissa ollaan.
Tänään tonttu ottiikin sitten rennosti, kun hommat oli tehty. Kun ulkona pyryttää, on mukava mennä vaikka kuumaan vaahtokylpyyn.
Huomenna lähdemmekin Tampereelle vapaapäivän kunniaksi teemalla joululahjaostokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti