tiistai 24. marraskuuta 2015

Pari DIY koristeideaa

Kun joku aika sitten vierailin sukulaisten luona, kävelin suoraan tuvan pöydällä olevan asetelman ääreen. Tämä viinilassi-idea on varmasti jo monelle tutuksi käynyt, mutta tässä olisi uutta ajatusta lasien alle laitettavaksi joulupallojen ja kukkien lisäksi. Tällaisena asetelma on ihanan talvinen, mutta pienellä lisällä siitä saisi myös jouluisen. Miten olisi vaikka pienet porot lumsiessa maailmassa?  Lasipurkkien ja laatikoiden sisälle tehtävät asetelmat ovat muutenkin kovassa suosiossa, tässä olisi yksi lähestymistapa.


Bongasin myös netistä ohjeen suolalla huurrutettuihin kynttilälyhtyihin. Tällainen kokeilustani tuli. Kynttilä loistaa kauniisti yllättävän aidon näköisen huurteen läpi.


Suolahuurrutus tapahtuu siis niin, että lasisen astian pohjalle laitetaan  kerros suolaa. Karkea merisuola toimii tässä ehkä parhaiten. Suolaa voi laittaa esim. sentin kerroksen. (Tarvittaessa sitä voi sitten lisätä tai lopuksi karistaa ylimääräiset pois.) Lisäksi astiaan laitetaan vettää niin, että suolakerros juuri ja juuri peittyy.
Suola lähtee vähitellen nousemaan ylös lasia pitkin. Prosessia voi nopeuttaa polttamalla astiassa kynttilää tai asettamalla sen jonnekin lämpimään. Vettä lisätään sitä mukaa, kun suola kuivuu.
Tuon oman isohkon purkkini huurruttamiseen meni noin kolme päivää, kun astia sai välissä olla omissa oloissaan ja iltaisin siinä poltettiin kynttilää.



torstai 19. marraskuuta 2015

Salaisen jouluystävän toinen paketti ja joulutähti päivänvalosssa

Olin iloisesti yllättynyt, kun eilen postiluukustani kolahti pakettikortti. Olin harmitellut sitä, että en ehtinyt lähettää SJY-pakettiani ennen postilakkoa ja ajattelin myös oman pakettini samasta syystä viivästyvän. Mutta kas, salaystäväni oli ovelampi.

Paketista paljastui kauniskuvioinen, kotimainen kynttilä (ja näitähän kuluu!), kaksi koristeltua tulitikkuaskia, kauniita talvisia lautasliinoja, piparkakkumuotti, pieniä kakkupapereita, mahdottoman sievä joulukoriste sekä pieniä kakkupapereita, jotka tosin taitavat tulla minulla askartelukäyttöön.


Nyt vain ongelmana on se, että mistä noita tähtikoristeita saa. Olisivat nimittäin hyvinkin mieluisia omaan kuuseeni - siis sitten joskus tulevaisuudessa, kun oman ison kuusen saan.

---

Lupailin muuten taannoin kouluni kasvihuoneen joulutähtikuvien yhteydessä, että yritän laittaa parempia kuvia Burgundy-jouluthden väristä. Paino sanalla yritän, sillä päivänvalossakin kamera yrittää tehdä kasvin viininpunasta liian punaisen. Mahdottoman vaikea kuvattava! Alemmassa kuvassa värit toistuvat ehkä hieman paremmin.


Nämä tosiaan ovat vielä keskeneräisiä, suojuslehdet ovat vielä värittymässä ja osa varmaan bongasikin, että kasvi ei vielä kuki. Pienet nuput näkyvät jo suojuslehtien keskellä. Toivottavasti tämä yksilö kestäisi jouluun asti, vaikka ajoissa ollaankin.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Joulun avaukset lähestyvät

Aika monella paikkakunnalla vietetään tulevana viikonloppuna joulunavauksia tai joulukadun avauksia, mitä ohjelmassa nyt on. Itse pääsen pitkästä aikaa ihailemaan Helsingin suurta joulunavausparaatia ja Alekesanterinkadun valojen sytyttämistä ensi sunnuntaina eli 22.11. Helsingin avajaisten  lavaohjelma alkaa siis klo 15 tuomiokirkon portailla. (Senaatintorin Hyvän tahdon joulutori aukeaa tunta aiemmin).  Tapahtumassa on esiintyässä ainakin Diandra ja Pepe Willberg. Joulukulkue lähtee etenemään kirkolta Aleksanterinkatua pitkin sitten jossain vaiheessa avausseremonian jälkeen, muttaa tästä minulla ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Innoissani odotan, Helsngin kulkueeseen on nähty aina paljon vaivaa, joten tunnelma on ainakin kohdallaan.


tiistai 10. marraskuuta 2015

Joulutähtiä silmänkantamattomiin

Olen tainnutkin mainita, että minulla on tällä hetkellä alanvaihto käsillä. Kuluva viikko on opintojen lähiviikko ja koulun kasvihuoneessa näyttää tällä hetkellä tältä.


Kovin alkaa olla jo joulu, vaikka nämäkään joulutähdet eivät ole vielä täysin myyntikuntoisia. Amaryllikset ovat jo hyvällä vauhdilla pukkaamassa vihreää ulos, mutta nopeakasvuiset hyasintit odottelevat vielä vuoroaan lähemmäs joulua.

Tuhansien joulutähtien näkeminen kerralla on todellista väriterapiaa. Kuvat eivät tee sille edes oikeutta, eikä tuossa edes kaikki ole, vaan vasta yksi kasvihuone.

 Suosikkini koulun joulutähtilajikkeista on tämä itselleni uusi Burgundy. Voi kunpa olisin saanut ikuistettua sen värin paremmin, mutta kellertävät lamput muuttivat upean syvän viininpunaisen kovin vaisuksi. Verrokkina voi käyttää taka.alalla näkyviä perinteisiä punaisia. Toivottavasti saan napattua paremman kuvan, kun kotiutan yhden yksilön loppuviikosta.





perjantai 6. marraskuuta 2015

Levyarviossa: Diandra - Kerran joulukuun aikaan

Ollaan päästy jo siihen pisteeseen vuotta, että artisteilta alkaa tippua uusia joululevyjä. Tänään on esimerkiksi julkaistu Diandran levy nimeltä Kerran joulukuun aikaan. (tosin jotkut kaupat ovat ilmeisesti ottaneet myynnissä varaslähdön)



 1. Kerran joulukuun aikaan
2. Lintu
3. Oi jouluyö
4. Varpunen jouluaamuna
5. Joulun rauhaa
6. Taivas sylissäni
7. Vaikkei enkeleitä ollakaan
8. Orpojen joulu
9. Joulutaivas tähtineen
10. Ave Maria

Jo levyn nimi sai minut innostumaan. Voisiko kyseessä tosiaan olla Anastasia-animaatiosta tuttu samanniminen kappale? Tuo laulu ja kohtaus kun on yksi vaikuttavimmista ja säväyttävimistä., mitä olen piirretyssä elokuvassa nähnyt ja kuullut.

Ja olihan se. Diandra myös laulaa sen värisyttävän hienosti, mutta ikävä kyllä en voi laulua tähän linkata, alempaa se löytyy kyllä Spotifysta. Tässä kuitenkin animaatioversio, niin tiedätte, mistä puhun.


Ylipäätään Diandran joululevy oli mukava kokonaisuus. Löytyi sopivasti vanhaa ja uutta, ainoa kappale, joka ei millän lailla tarttunut, oli tuo Vaikkei enkeleitä ollakaan. Myöskään Taivas sylissäni ei kuulu suosikkeihini, vaikka se muuten kovin suosittu tuntuu olevan. Lintu oli myöskin mielestäni erikoinen valinta joululevylle, mutta pidän kappaleesta muuten kovasti ja sen tunnelma istui hyvin mukaan, joten se ei levyn kokonaisuutta häirinnyt.

Suosikkihetkiäni olivat ehdottomasti Kerran joulukuun aikaan (voi kun kappale olisi pidempi!), koskettava Orpojen joulu ja Ave Maria. Diandran ääni on aina ollut upea ja on ilo huomata, että vaikka hän on yhä nuori, niin ääni tuntuu ottavan yhä enemmän värä ja voimaa. Pidän Diandran äessä siitä, miten se on samalla kirkas, mutta paikoittain hiukan utuisempi ja tummempi.

Levy on kaunis kokonaisuus, mutta kovin lyhyt, kaikkiaan vain 37 minuuttinen. Pari lisäkappalettakin olisi vallan maiiosti mahtunut mukaan.