sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Aatonaaton hulinaa ja Touko-kalenterin päivät 22. ja 23.

Huhhuijaa. Viime päivät töissä kukkakaupalla ovat olleet sellaisia, että töihin mentyä on tuntunut, että sulkemisaika on koittanut suurinpiirtein kahden silmänräpäytyksen jälkeen. Toisin sanoen niin paljon asiakkaita ja tehtävää, ettei muille ajatuksille ole tilaa. Mutta hauskaahan se on. Ihmiset ovat hyväntuulisia ja tyytyväisiä, kun saavat mieluisia vietäviä.

Tämän istutuksen tein äidilleni.


Äidilleni koristelin kuusen illemmlla ja aivan kuin olisi jo pieni rauha laskeutunut. Kaikki valmistelut on tehty. 


Eilen Touko ilmoitti, että hän aikoo sitten kesälomalla liittyä sirkukseen taitoratsastajaksi. Yritin kyllä sanoa, että siellä ei sitten saa huijata.


Tänään Touko halusi heti aamusta juhlia, sillä tänään suvun jouluvauva, aivan erityinen tyttö, täytti 4 vuotta.


Huomenna menen ensimmäistä kertaa elämässäni jouluaattona töihin, tosin vain puoleen päivään asti, joten en edes menetä tärkeästä päivästä mitään olennaista. Sitten lähdetäänkin aattoa viettämään suvun kesken.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti