keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Salaisen jouluystävän toinen paketti

Huh, pääsinpä viimeinkin koneelle tekemään tämän postauksen. Oma tietokoneeni on nimittäin tällä hetkellä huoltomiesten hellässä huomassa, mikä on aiheuttanut pieniä ongelmia bloginkin päivittämisessä. Toki myös suvun pienimmän syntymäpäiväjuhlat ja kouluviikko on aiheuttanut hoppua.

Mutta asiaan, sain joitain päiviä sitten haltuuni Salaisen jouluystäväni toisen ja siis viimeisen paketin. Tai siis paketit.



Paketista paljastui jouluisia tarroja, teippiä ja kiiltokuvia, kivoja pakettikortteja, Kettu-kaerkkeja, kulkusia, minun väristäni lankaa ja puinen sievä joulukoriste, joka oli harmi kyllä mennyt ilmeisesti postissa rikki. Vähän enemmän olisi ehkä saanut olla siis toppauksia ympärillä. Toivottavasti saan koristeen vielä liimattua ehjäksi siististi.

Kiitokset salaiselle ystävälleni. Kunpa vain olisit muistanut paljastaa paketin yhteydessä, kuka oikein olit. Se olisi ollut hauska tietää.

---

Useimamt ovatkin jo ehkä huomanneet, että huomenna alkaa joulukuu. Jestas, miten aika rientää! Itse odotan jo malttamattomana kalenterieni ensimmäisen luukun avaamista. Sainkin siskonpojalta yhden lisää nimipäiväni kunniaksi. Aika liikuttava.


Täällä odotetaan kovasti myös yhden blogissakin tutuksi tulleen tontun paluuta. Saa nähdä, onko Touko itse pysynyt ajan kulumisessa mukana ja huomannut, että sen pitäisi olla huomenna taas minua ja muutamaa muutakin viihdyttämässä.

1 kommentti: