Jouluhiiret kävivät taloksi

Olen useammassakin joulublogissa nähnyt Lämmintä joulua -kirjan mukaan tehtyjä älyttömän sympaattisen nköisiä jouluhiiriä. Pitihän sitä nyt sitten itsekin hankkia tuo kirja käsiinsä ja ommella omat hiirulaiset.

Täten siis esittelen hiiriveljekset Hiiskatin ja Himputin.

Harmi vain, että ikkunasta ei näy kunnolla tämän päivän säätila. Lunta on tullut niin, että jouluttaa ihan mahdottomasti!

Periaatteessahan nuo olisi ollut helppo surauttaa ompelukoneella, mutta kun sellasita ei ollut, niin hoidin homman käsin. Näppärästihän nuo syntyivät niinkin tv:tä katsellessa. Sitäpaitsi, oikeastaan pidän siitä rosoisen vanhanaikaisesta ompelujäljestä, jonka vain ksin ompelemalla voi saada aikaan. Sitä vielä mietin, jätänkö lakit noin pystyyn vai taivutanko ne roikkuviksi versioiksi. Katsotaan.

Nämä veljekset matkustavat sitten jouluksi kansssani Pohjanmaalle muutakin perhettä ja sukua ilahduttamaan. Erityisesti tein nämä 2,5-vuotias siskonpoika mielessäni, äitini luona kun ei muuten taida olla kovin montaa lapsen läheisen tarkkailun kestävää koristetta. Tuo meidän veijari on vieläpä kehittäänyt jostain sellaisen käsityksen, että hiiret ovat vähän pelottavia, joten ehkä Hiiskatti ja Himputti voivat auttaa asiaa vähän parempaan suuntaan.

Hassua muuten, olin vuosia sitten töissä eräässä lahjapuodissa, jonka omistaja aina kertoi, miten hän valitsi myyntiin tulevat esineet sill perusteella, mitkä puhuttelivat häntä, etenkin erilaisten hahmojen kohdalla. Hänen mukaansa symmpiksimmät hahmot voivat olla kuin eläviä ja lähes jutella ihmiselle ja sitä käyttä tuoda hyvää mieltä. Tämä myös näkyi asikkaiden kohdalla siinä, miten erilaiset ihmiset ihastuivat eri asioihin. Myös minun työaikanani juuri joulun aikaan sain nähdä tämän eräiden tonttujen kohdalla. Asettelin uudet, ihanat tontut armeijaksi erääseen liikkeen nurkkaan, mutta rivit alkoivat pian huveta, kun asakkaat pysähtyivät aina niiden tonttujen kohdalle ja useat tulivatkin tonttujen kanssa kassalle sanoen, etteivät olleet edes varsinaisesti etsimässä mitään, mutta eivt vain voineet vastustaa niiden tonttujen imua.

Niin, nyt aivan naurattaakin se, että Hiiskatista ja Himputista tuli niin mieleisiä ja sympaattisia, että tuntuu kuin ne supattelesivat toisilleen tuolla hyllyn päällä ja aina niitä katsoessa on pakko vain hymyillä. Olen ehkä hupsu, mutta tyytyväinen sellainen.