Olin aivan unohtanut, että minunhan piti esitellä vielä jotain, mitä Stockmannin jouluihmeosastolta tarttui mukaani.
Näihin lasipalloihin ihastuin heti. Pinta on hologrammimainen ja se saa pallot näyttämään siltä kuin ne olisivat jäässä. Todella upean näköisiä luonnossa. Näitä oli myös hieman pienempiä versioita.
Tämän ihastuttavan minilumipallon puolestaan ostin ystävälleni pieneksi joulunaluslahjaksi. Kuinka ihana olisi kuusi, jossa olisi näitä useampi? Ovat tosin melkoisen herkästi rikkimenevää sorttia, lasi on niin ohutta, että ei tarvita kuin yksi pudotus lattiaan.
Näitä kelloja en ole hankkinut itselleni, mutta ihastelin niiden viehättävää vanhanaikaisuutta Kodin1:ssä. Eri kokoisia löytyi näitäkin ihan pienistä kunnon "lehmänkelloon".
Haluan myös vinkata kokonaisia mausteita suosiville (ruuassa, leivonnassa tai vaikka askarteluun), että sisustusliike Granitissa myytiin kokonaista kardemummaa ja tähtianista laareissa. Kardemumam en olekaan koskaan tuossa muodossaan nähnyt. Huumaavat tuoksut liikkeissä ainakin oli.
Kauniita koristeita.
VastaaPoistaIhanaiset pallot! Ja noita aniksiahan voisi laittaa vaikka joulukortteihin. :-)
VastaaPoistaOlisikin muuten ihan hauska idea laittaa pari tuollaista masutetta vaikkapa joulukortin kirjekuoreen irrallisena tuoksumaan.
Poista