tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukalenteri-ideoita + blogikalenterin 3. luukku.

Tämä tulee nyt vähän myöhässä, kun joulukuu on jo alkanut ja joulukalentereiden ensimmäiset yllätykset on paljastettu. Olkoon tämä siis omistettu niille mattimyöhäisille, jotka silti haluaisivat tehdä ihan oman joulukalenterin - oli se sitten tenaville, toiselle puoliskolle, ystävälle tai itselle. Vielä ehtii ja ainakin saa avata monta luukkua kerralla. Aina tulee myös seuraava vuosi.

Itse rakastan ihmisten yllättämistä ja haluaisin kovasti päästä toteuttamaan itsetäytettävän joulukalenterin jollekulle. Velä ei sopivaa osapuolta ole, mutta silmäilen silti ideoita tulevaisuutta varten.  Tässä siis muutaama poiminta.

 Kaltaiseni puufani on tietysti kovin ihastunut tähän ideaan. Eipä olisi edes vaikea toteuttaa.



Kuva: Spoonful
Kuva: Spoonful

Kuva: Twig and Thistle
 Tämän magneettipurkeista kootun kalenterin voi tehdä vaikka jääkaappioveen. Ja vinkkinä, tuollaisia purkkejahan saa suhteellisen edullisesti esimerkiksi Ikeasta.

 
Kuva: Rhythm of the Home




Tämä on aika suloinen idea ja erityisen halpa ja helppo toteuttaa, jos perheessä on vauva, jolla on pieniksi jääneitä sukkia. Eikä ne esimerkiksi kirpputoreillakaan paljoa kustanna. Valoköynnös ja pyykkipojat kruunaavat ajatuksen.

Tämä on hiukan aikuisempi idea, tosin saman voi tehdä värikkäämmillä kuoseillakin.

Tästä kuitenkin päästän päivän blogikalenterin luukkuun. Tämän kalenterin laatikkomallit voi nimittäin printata ihan ilmaiseksi täältä Hey Look-sivustolta.

Hauska sattuma muuten, tuota kalenteria näkee paljon esimerkiksi Pinterestissä. Huomasin kuitenkin, että Hey Look kuuluu kahdelle helsinkiläiselle somistuammattilaiselle. Tutustumisen arvoinen sivusto muiltakin osin. Upeita ideoita ja toteutuksia.

1 kommentti:

  1. Kiitos ihanista ideoistasi , minulla on tunnustus blogissani, jos sopii käy hakemassa .

    VastaaPoista