torstai 18. joulukuuta 2014

Keinuhevosia ja 18. luukku

Minähän oli jo viikkoja sitten oulun ilmestyessä kauppoihin, kuvannut Kodin1.n koristetarjonnan tarkoituksena tehdä pieni esittely, kuten muistakin kaupoista. Siinä kävi sitten niin, että onnistuin kuvani tuhoamaan. Uusintakierrokselle päästyäni totesin, että monet koristeet oli myyty loppuun eikä esillepanokaan ollut enää yhtä vaikuttava. Päädyin sitten poimimaan valikoimasta yhden piirteen, joka oli Kodin1:ssä tänä vuonna silmiin pistävä: keinuhevoset.

Keinuhevosia löytyi niin puisina, metallisina kuin posliinisinakin ja tyyli vaihteli vanhanajan perinteikkyydestä laspennmieliseen värikkyyteen ja pelkistettyyn tyylikkyyteen.



Tästä suosikistani harmi kyllä vain epätarkka kuva, josta koriste ei oikein pääse oikeuksiinsa. Todella kaunis ja tämän yritän saada alennuksista.
Sitten, siellä kaikkien jouluisten hevosten, porojen, tonttujen ja kuusten keskellä oli yhtäkkiä nämä veikkoset. Ei nyt ihan jouluesineitä, mutta voisi olla hauska lahja koirien ystävälle, jonka huumorintajuun tällainen sopii.


---

Saavuin tänään maalle lakeuksille, joten joulunviettoni alkaa oikeastaan tästä. Sisko poikasineen haki minut junalta ja perille päästyä poika alkoikin kysellä Toukon perään. Mutta tonttupa oli ehtinyt jo livistää ksilaukustani, missä se matkusti. Pienen etsimisen jälkeen löysimme Toukon ihan pikkuriikkisestä kiipelistä isoisoäitini vanhasta purnukasta.

Poika oli ratketa riemusta. Kyllä tällainen leikki uppoaa niin täysillä tuollaiseen 4,5-vuotiaaseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti