Stockmann on laittanut ikkunoissaan taas parastaan. Löytyy liikkuvia legorakennelmia, Fazerin suklaamaisemaa ja se perinteinen lasten satumaailma. Yritin lasten ikkunasta ottaa oikein videotakin, mutta jostain syystä videotiedostot menivät pilalle, kun yritin siirtää niitä puhelimesta koneelle.
Fazerin ikkuna oli jostain syystä etenkin aikuisten mieleen. Pallo siis pyörii, joten suklaakaupunkia pääsee ihailemaan joka puolelta. Harmi vain, että yksityiskohtien kuvaamista se hieman vaikeutti. Haluaisin kyllä tietää, miten nuo valuvat kuuset on tehty. Upean näköisiä.
Esplanadin puistossa on tv:stäkin tutut uudet jouluvalot. (surullisesti vihreällä nurmikolla lumen sijaan) Vihdoinkin on tajuttu tuoda vähän lisää välkettä tännekin. Helsinki on ollut aiemmin vähän turhan kitsas jouluvalojen suhteen. Mielestäni Mannerheimintielläkin saisi olla paremmin kausisomistusta. Onneksi sitä on ehkä jo ensi vuodelle luvattu.
Tuomaan markkinatkin kärsi hieman kosteudesta. Mukavasti alkaa kuitenkin tämäkin tapahtuma muistuttaa keski-Euroopan joulutoreja. Nyt mukaan on saatu myös ravintoloita anniskeluoikeuksineen. Mieli teki kyllä glögiä, mutta sateen vuoksi kiirehdin mieluummin kotiin menevän bussiin.
---
Tänään ikkunan suunnasta kuului pientä koputusta. Lintuko? No ei, vaan yksi tuttu tonttu oli taass järjestänyt itsensä kiipeliin. Koskahan se oppii, että ihan kaikkialle ei kannata tunkea? Siihen en saanut vastausta, miten ihmeessä Toukolla oli paperia mukanaan ja miten se siihen kirjoitti. Ehkä tonttujen taioista ei kannata udella liikaa.
Kaunista on, mutta tosiaan lumi puuttuu. Niin se vaan siellä etelässä tällaiseksi taitaa muuttua nämä joulut...täällä pohjoisessa onneksi ehti tulla komeat lumet ja pakkaset ennen joulua. Mutta vielä ehtisi sinnekin! Toivotaan niin!
VastaaPoistaTietysti etelässä on aina vähän lämpimämpi, mutta toisaalta siitä ei ole kuin pari-kolme vuotta, kun Helsingissäkin oli jo paljon ennen joulua hurja määrä lunta. En siis ihan menisi julistamaan sitäkään, että Etelä-Suoemssa on tyydyttävä aina mustaan jouluun.
PoistaItsehän se ei oikeastaan edes haittaa, koska en varsinaista joulunaikaa vietä Helsingissä, vaan Etelä-Pohjanmaalla. Tosin tänä vuonna sekin on juuri sillä rajalla, että ehtiikö maa valkoiseksi vai ei. Tänään siellä on ainakin satanut vettä.