keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Tuurin jäämaa ja Toukon touhujen luukku 16.

Voi, olin aivan unohtanut, että napsin jo marraskuun puolella Tuurin eli Keskisen kyläkaupasssa kuvia heidän uudesta joulumaastaan. Melkoisen tunnelmallisesti on tämä jäämaa saatu toteutettua. Siinä on somistajilla ollut tekemistä. Melkoiseen monta Frozen -fiiliksissä olevaa pikku-Elsaa tuolla kyllä pyöri. 

Tosin se minua jäi harmittamaan, että ilmeisesti jäämaailman takia itse jouluosastoon ja sen somistamiseen ei oltu ihan hirvittävästi panostettu. Suosittelen kuitenkin piipahtamaan (jos Keskisellä nyt niin voi edes tehdä), jos lähiseudulla satutte olemaan.


 ---

Tänään Touko oli taas hetken aivan kadoksissa. Mikä yllätys odottikaan, kun avasin jääkaapin. Touko taitaa olla sitä mieltä, että täällä on aivan liian lämmin joulukuuksi. Tontut tietyti viihtyvät vähän viileämmässä.


4 kommenttia:

  1. Mun mielestä Tuurin kyläkaupassa oli tähän mennessä paras jouluosasto tähän mennessä missä oon käynyt. Osaksi sen takia, että löysin sieltä sinisiä joulupalloja joita en oo tänä vuonna nähnyt missään muualla. Mutta muutenkin siellä oli aika kivoja koristeita.

    Miehen kanssa Tuurissa ei mee oikeastaan ikinä kauaa, mutta pari vuotta sitten olin bussireissulla siellä ja kaverin kanssa saatiin kulumaan koko 4-5h mitä oli aikaa shoppailla eikä ehditty muihin kauppoihin ollenkaan. Silloin mulla ei edes mennyt hirveästi rahaa sinne, mutta oli vain kiva kulkea siellä kaverin kanssa ja höpötellä.

    Hyvä, että ehdittiin syödä jotain ennen kun piti palata bussille. Ja varmasti saisi kulumaan pidempikin tovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siellä tarjontaa oli, mutta tarkotn lähinnä sitä, että ilmeisesti somistusbudjetti ja -energia on mennyt enemmän tuohon jäämaahan. Viime vuonna, kun tuo laajennusosan jouluosasto avattiin, oli siellä ihan joulukoristeosastolla panostettu somistukseen ja esillepanoon. Tänä vuonna oli mielestäni siihen verrattuna vähän tyhjä ja varastomainen tunnelma. Viime vuonna osastolta löytyi mm. ihana vanhanajan karuselli, jota ei tänä vuonna ollut ainakaan omalla visiitillä.

      Poista
    2. Voihan se olla niinkin. Tuntuu, että aina kun Tuuriin menee, tavarat on vaihtaneet paikkoja. Astiat ja meikit tuntuu olevan melkein ainoat jotka on samalla paikoilla aina.

      Jotkut osastot vaihtaa aina paikkaa ja esimerkiksi vaateosastolla tuntuu, että tietyt merkit on aina ihan jossain muualla kuin odotti. Kerrankin menin ainakin pari kertaa osaston ohi mitä etsin. Ja seuraavalla kerralla ne oli taas aivan eri paikassa.

      Tuurikin kuitenkin mainostaa, että heillä on Suomen suurin joulumaa, joten siihen ulkonäköönkin voisi panostaa eikä vain laittaa niitä koristeita johonkin nurkkaan.

      Poista
  2. Onpa kauniita kuvia tuolta Tuurista!! :) Mä oon haaveillut sinne meneväni jo monta vuotta näin joulun alla, mutta aina jäänyt haaveeksi... Ehkä sitten joku vuosi haaveesta tulee totta. :)

    Mun blogissa on sulle jouluhaaste. :) Käy nappaamassa mukaasi, jos haluat!!

    Ihanaa joulunaikaa. Enään viikko aattoon.. Niin se aika taas vierähti...

    VastaaPoista