En halunnut istutukseeni liikaa krääsää, joten somistin sen ihan vain sammalella, katinliekolla ja lumisprayllä kästellyillä koiranputkilla. Koiranputkistatuli varsin kivan näköisiä, tosin olisin halunnut lumisuutta hiukan enemmän, mutta spraypurkki lopetti yhteistyön liian varhain. Sammalella on sellainen merkityksellisyys, että töin sen kesällä mökkisaarestamme erästä puutarhaprojektia varten, joka jäikin tekemättä. Sammal on kuitenkin sääilynyt muovipurkissa puolisen vuotta täysin hyvänä. On se ihmekasvi.
Näitä jouluistutuksia olenkin päässyt tekemään tänä vuonna enemmänkin, sillä pakersimme niiden parissa pri koulupäivää puutarha-alan opinnoissani.
Pahoittelut kuvien laadusta. Kasvihuonella kuvaaminen on valaistuksen erikoisuuden vuoksi aika haastavaa. |
---
Touko vähän suree sitä, että viime aikojen lämpötilat ovat sulattaneet ne vähät lumet myös täältä Pohjanmaalta. Tonttu yrittää kovasti houkutella lunta tänne ennen joulua aika suorasukaisilla vinkeillä, mutta hieman näyttää nyt siltä, että saamme uutta lunta aikaisintaan aattona, jos lämpötila putoaa tarpeeksi alas. Muuten tulee olemaan ikävä kyllä aika vetinen meno.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti