sunnuntai 9. joulukuuta 2012

9. luukku

Tänään päiväni vierht suuressa koiranäyttelyssä, josta on oikeastaan tullut minulle ja serkulleni yhteinen joulukuun alun perinne.

Siispä eläinlinjalla jatketaan joulukalenterissakin. Tämä vdeo sai minut sanomaan "awwwwww" ääneen.


Kysytäänpäs vielä, että kuinka moni teist hankkii lemmikeille lahjoja ja miten ne niihin reagoivat?  
Minun veljeni koira, joka on osittain koko perheen lemmikki, sek hänen morsiamensa koira saavat aina kyllä meiltä muiltakin lahjoja. On itseasiassa hauskinta aattona katsoa juuri koirien riemua, kun ne tietävt, ett nyt ne taas avaavat noita rapisevia papereita ja kohta on niiden vuoro.  Ja kun paketit lopulta annetaan, niin voi sitä repimisrallia ja koiran riemua. Koirat kiinnostuvat paperin lisäksi aina myös siitä lahjasti ja ovat kuin pikkupentuja taas uusien lelujen tai herkkujen kanssa.

4 kommenttia:

  1. Minulla on kaksi koiraa ja molemmille tulee hankittua 3-5 lahjaa joka joulu. Lemppareita ovat lelut ja herkut, joten niitä hankin pääosin. Koirat ovat oppineet sanan joulu, ja sen sanottuani ne odottavat jotain hauskaa, kuten nyt joulukalenteria. Lahjat käärin aina kunnolla paperiin, jotta niitä voi sitten repiä kunnolla. Ja nimenomaan se koirien riemu, kun saa uuden lelun tai herkun, on ihanaa katseltavaa. :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on kissoilla joulu pilalla, jos eivät saa lahjaksi maitonappeja. Kissoilla on vielä tapana juuri ennen joulupukin saapumista haistella paketteja kuusen alla, että olisiko heille jotain.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo video:)

    VastaaPoista
  4. Mulla on tällä hetkellä vain pieniä papukaijoja ja ne saavat kaikki uuden lelun sekä herkkuaterian (hedelmiä ja pähkinöitä; vähän terveellisiä vihanneksia).

    Siskon koira saa muutaman paketin. Olen tehnyt jo muutamana jouluna vessapaperirullista koiralle paketteja. Herkku sisään ja joulupaperia ympärille sitten vaan taittaa päät suppuun niin, että joulupaperi taipuu sisään eli paketti pysyy kiinni ilman teippiä ja nauhaa.

    VastaaPoista