Oma rakas jouluni, osa 1. ja 10. luukku.

Nyt kun ylitettiin joulukuun päivistä jo 10 ja jouluun on enää pari hassua viikkoa, niin päätin aiemmin saadun toiveen mukaan kertoa vähän millaisia ovat minun jouluni ja erityisesti aattoni. Lapsuutta ja nykyhetkeä en jaa eri osuuksihaan puhtaasti siitä syystä, että joulunviettoni ei ole niin merkittävästi muuttunut tähän päivään mennessä. Ja siitä olen oikeastaan vain iloinen. Kuvia minulla ei menneistä jouluista ole ikävä kyllä saatavilla kuin pari, sillä suurin osa lapsuuden joulujen kuvista on paperilla ja minulla kävi taannoin tietokoneen kanssa pienen pieni äksidentti, enkä ole saanut muita kuvia takaisin lankoni koneelta.

Tänä vuonna tosin jouluni tulee olemaan aavistuksen erilainen, sillä kuten olen jo maininnut, äitini ei asu enää vanhassa kotitalossamme, joten aivan Kotikotona en jouluani enää vietä. Lapsuuden kotitalo on kuitenkin onneksi vielä perhepiirissä, sillä veljeni ja tuleva kälyni hallitsevat taloa nyt ja ovat remontoineet sitä kasvavalle perheelleen. Tavoite olisi saada heidät uuteen kotiin viimeistään jouluksi, jolloin osa joulusta varmaan kuluisi tilan vuoksi heillä, mutta saa nyt nähdä miten käy.

Jaan tarinointia nyt kahteen osaan, koska muuten tekstistä tulisi niin valtavan pitkä. Tässä siis ensimmäisessä osassa aatonaaton tunnelmia, muusta kerron myöhemmin.

Ne parhaat jouluhetket alkavat oikeastaan jo aatonaatosta. Meidän perheessämme on ollut tapana paistaa kinkku jo ennen aattoa ja äitini laittaa sen uuniin varhain aatonaattoaamuna. Herään siis aamulla jo orastavaan paistuvan kinkun tuoksuun, mikä luo ihanan joulunlaittotunnelman. Aatonaatto onkin kihelmöivä päivä, sillä silloin tehdään kaikki ne ihanat viimeiset silaukset. Varsinkin nyt vanhemmalla iällä on päivät kuluttanut yleensä leipomalla. Viimeistään iltapäivällä kannetaan kuusi sisään, jolloin saan vihdoinkin hengittää syvään sitä ihanaa kuusen tuoksua. Samalla esiin kaivetaan kaikki rakkaat vanhat koristeet ja koristelu voi alkaa.

Lapsena meillä lapsilla oli lastenhuoneessa oma pieni kuusemme, jonka koristelu oli lasten vastuulla. Tämä oli idiltä aika nerokas keino pitää tahmatassumme erossa hänen rakkaista hauraista lasipalloistaan, kunnes hän oli saanut ne turvallisesti kuuseen. Nykyään kuusen koristelu taitaa olla suurimmaksi osaki minun vastuullani, koska minä olen viime vuosina ollut parhaiten paikalla koristelun alkaessa. Tänä vuonna tosin siskonikin on jo aatonaattoaamusta asti paikalla perheineen, joten katsotaan syntyykö riita taas niiden tärkeiden jääpuikkojen ripustamisesta.

Perheemme pienin eli siskonpoikani tutkii ensimmäistä joulukuustaan vuonna 2010. Taustalla muuten se eräs chramikas tonttu, eli Tomte, joka ihastutti sukulaisineen asiakkaita vanhassa työpaikassani. Tomte valikoitui joukosta minulle.

Minä olen muuten hyvin perfektionistinen koristelija, mikä näkyy joulukuusessa äärimmäisen hyvin. Tietyssä vaiheessa koristelua tapaan peruuttaa pari metriä ja tarkistaa, etteivät samanväriset pallot ole liian lähellä toisiaan, eri värejä kun löytyy useampia. Jos on, niin vaihtelen pallojen paikkaa. Ihan viimeisenä istahdan sohavlle ja siristän silmiäni - jos valot näyttävät yhtään epätasaisesti jakautuneilta käyn niiden kimppuun uudelleen. Vaikka olisin kuusen jo julistanut sopivaksi, saatan vielä myöhemminkin vaihdella koristeiden paikkoja, jos ne häiritsevät silmääni. Tästä tavasta saan aina leikkimielistä ivaa, mutta kaikista olisi varmaan outoa, jos en näin enää tekisi.


Loppu aatonaatosta kuluukin sitten viimeistelyjen merkeissä. Illansuussa saadaan myös ensimmäiset kinkkumaistiaiset ja toki kinkunliemeen pitää myös dipata paria ruisleivän palaa. Illalla on ihana käydä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin rauhoittuneen illan jälkeen.
 

 Jatkuu...

 ---

Muistelujen kunniaksi joulukalenterissa nähdään tänään tämä legendaarinen Disneyn lyhytelokuva The Smalla One, joka musitaakseni suoentuu Pikkuiseksi. Kuka muistaa tämän ja onko tätä esitetty tv:ssä viime vuosina? Itse en muista ainakaan nähneeni. En myöskään muista, näytettiinkö tätä ennen suomeksi dubatuttana ja tekstitettynä.

 

Tämä on niin vahva muisto lapsuudesta, että jo tunnusmusiikki tuo kyyneleet silmiini.